Onko seksuaalinen haluttomuus parisuhteessa peiliin katsomisen paikka?

Vastaukseni on kyllä, ja sinne peiliin tulisi katsoa molempien osapuolten. Seksi ei kiinnosta, oikeastaan tuntuu, että se ei voisi vähempää kiinnostaa. On töitä, pitkiä päiviä, lapset pitäisi kuskata harrastuksiin, yhdeltä tenavalta puuttuu taas kurarukkaset, toisella kumpparit on pienet ja yksi vinkuu viikkorahaansa etukäteen. Kotitöitä olisi riittämiin. Uuni on pesemättä ja verannalla haisee imelä kissankusi. Unohdit vanhempainillan ja watsapp -ryhmissä kinastellaan siitä kuka leipoo joulumyyjäisiin. Puolison tapa haukotella ärsyttää ja itsellä viisaudenhammasta särkee taas, kun on tullut siirrettyä hammaslääkäriaikaa kolmesti. Kun viimein saadaan kahden keskeistä aikaa parisuhteessa, kutsutaan ystäväpariskunta kylään, kaadetaan lisää viiniä laseihin ja humalatilan ylittäessä sallitun rajan aletaan avautua seksistä. Tai oikeastaan tämän puutteesta. Kuulostaako tutulta?

Haluttomuus sekä halujen eriparisuus parisuhteessa ovat yleisimpiä syitä hakeutua seksuaaliterapiaan. Eikä sinne todellakaan hakeuduta ongelman ilmetessä, vaan vasta sitten kun tilanne on hiertänyt parisuhteessa jo vuosia. Valitettavasti terapiaan tultaessa tilanne on eskaloitunut siten, että suhteessa koko aihe joko loistaa poissaolollaan tai sitä saatetaan pahimmillaan käyttää kaupankäynnin valuuttana. ” No, koska et ole laittanut pesukonetta päälle, eikä Veikko-Villen läksyjä ole vahdittu kunnolla, on turha odottaa mitään peiton heilumista tällä viikolla!”

On tyypillistä, että haluttomuudesta kärsivä välttää myös arjen ei -seksiin -johtavaa läheisyyttä ja kosketusta, sillä pelkää läheisyyden viestittävän halusta seksiin. Tämä taas aiheuttaa tyypillisesti väärinkäsitysten noidankehän, sillä läheisyyden loppuminen saatetaan tulkita rakkauden loppumisena, ja muutamana muuna väärinkäsityksenä. (käytän tietoisesti termiä kärsiä haluttomuudesta, sillä tyypillisesti seksuaaliterapiaan hakeuduttaessa halun puute aiheuttaa kärsimystä joko itselle tai parisuhteelle.) Seksuaaliterapiassa harjoitellaan lähjiesyyttä toiseen aloitetaan kosketukseen tutustuminen uudestaan, ihan pikkuhiljaa, ilman paineita seksistä.

Entäpä jos imuroinnin tällä viikolla vaihtaisikin suuseksiin?

Yksi keskeinen ongelma parisuhteissa tuntuu olevan se, että seksi priorisoidaan usein tehtävälistassa viimeiseksi. Entäpä jos imuroinnin tällä viikolla vaihtaisikin suuseksiin? Tätä voisi kokeilla tilanteessa, jolloin yksinkertaisesti seksille ei tunnu olevan aikaa tai energiaa arjessa, mutta halusta, sen puutteesta tai eriparisuudesta ei ole muodostunut sen suurempaa ongelmaa suhteessa. Vielä.

Entäpä jos vaihtaisit tällä viikolla siivouksen suuseksiin?

Kuten parisuhdetta muutenkin, tulisi myös seksielämää huoltaa, vaalia ja hoitaa, antaa sille tilaa uudistua ja mukautua elämän menon mukana. On luonnollista, että seksuaalinen halu vaihtelee ja muuttuu elämän eri vaiheissa, ja etenkin elämänkriiseissä seksuaalinen halu vähenee, tai saattaa kadota joksikin aikaa, eikä siitä kannata olla huolissaan. Mutta, mikäli kokee seksin tärkeäksi elementiksi parisuhteessa, sitä suuremmalla syyllä laimentunutta seksielämää tulisi eheyttää, etsiä, ruokkia, kasvattaa, sekä päivittää uudelleen.

Nimittäin, se mistä tykkää parikymppisenä, ei välttämättä kaksvitosena enää miellytäkään. Se mikä toimi toissaviikolla, ei sytytä tänään. Sanat mitkä sai kumppanin villiksi viime kerralla, saattaa tällä kerralla olla TTO eli Totaalisesti Turn Off. Seksuaalinen halu muuttuu myös seksin aikana. Moni asiakas pohtiikin, onko normaalia, että seksin aikana halu laantuu, ja voiko sitä uudelleen kasvattaa? Vastaukseni molempiin kysymyksiin on kyllä. Seksuaalinen halu toimii kuten auto, kaasulla ja jarrulla. Jos halua pitää kasvattaa, niin täytyy löytää kaasupoljin, ja vastaavasti ottaa jalka pois jarrun päältä. Näitä kaasuja ja jarruja etsitään seksuaaliterapiassa.

”No kun on nänä lapset, niin ei me voida ikinä harrastaa seksiä! ”

Paskapuhetta tai tekosyy, sanon minä, kahden lapsen äitinä sekä tulevana seksuaaliterapeuttina. Vauva, jonka pää pinnasängystä pilkistää, ei ymmärrä eikä traumatisoidu siitä, jos herääkin kesken vanhempien seksileikkien. Vauvasta vanhempi sensijaan osaa jo käyttää puhelinta, pädiä tai x-boxeja. Turha edes yrittää väittää muuta. Haastavinta on teinien kanssa, jotka valvovat myöhään. Mutta vinkkinä, nämä samaiset teinit yleenä myös nukkuvat myöhään.

Mitäpä jos joskus iskee lapsille ne tabletit käteen lauantai-aamuna tai avaa television, niin siellä on kyllä tunnin verran hoitotätejä. (Tietenkään, en neuvo ketään jättämään lapsiaan valvomatta, seinän toisella puolella vanhemmat ovat kuuloetäisyydellä ja tarvittaessa nopeasti saatavissa.) Ja se lukko! Hommatkaa makkariin oveen lukko. Lapsille voi selittää, että vanhemmilla in hetki omaa aikaa , rentoutumista ja hellyyttä toisilleen. Lasten ei tule kuunnella vanhempien seksin ääniä, joten tärkein taito vanhempana on rankanlettien tekemisen ohel osata huutaa orgasminsa tyynyyn.

Mitä niihin teini-ikäisiin tulee, niin uskokaa tai älkää, he oikeasti ovat varsin osaavia ja taidokkaita tulevia veronmaksajia. En voi välillä muuta kun hämmästellä, että vielä vuonna 2022 on vanhempia, jotka vielä yläkouluikäiselle kuorivat perunat tai pakkaavat repun mukaan leirikouluun. Laittakaa ne teinit mummulaan maalaamaan ulkovarastoa, tai vanhainkotiin vapaaehtoistöihin. Ja sillä aikaa, älkää haaliko mitään pihatalkootöitä itsellenne, vaan majoittukaa makuuhuoneeseen, ja harrastakaa seksiä !

Onko kumppanin kanssa seksi nautinnollista leikkiä?

Vaatii valtavasti rohkeutta myöntää sekä itselleen, että toiselle se, että seksi parisuhteessa ei ole hyvää tai tyydyttävää. Varsinkaan jos se ei ole sitä koskaan ollutkaan. Tässä tulee sitten se peiliin katsomisen kohta. Olenko kertonut kumppanilleni mistä minä tykkään, mistä kiihotun, ja mitä haluan seksissä? Ja vastaavasti, olenko minä kuunnellut kumppanini tarpeita ja toiveita seksin suhteen? Osaanko ja uskallanko tarvittaessa pyytää häntä opastamaan kädestä pitäen, kuinka yhdessä pääsemme toteuttamaan seksuaalista nautintoa?

Se, että omaa hyvän seksuaalisen itsetuntemuksen, eli tietää mitä haluaa, toivoo ja miten nauttii seksistä, vaatii sen, että on tutustunut itse omaan nautintoonsa, haluunsa, kiihottumisen polkuunsa. Mikäli edellä mainituissa on haasteita, seksuaaliterapiassa voidaan antaa erinäisiä tehtäviä, esimerkiksi sooloseksiin liittyen, jossa omien mielikuvien, fantasioiden ja mahdollisesti erilaisten apuvälineiden kautta asiakas opettelee itse tutustumaan omaan kiihottumisen polkuunsa ja siihen, miten saavuttaa orgasmin itse. Tähän selvennyksenä, että seksuaaliterapiassa ei avusteta seksissä, siellä ei kosketa asiakkaaseen, eikä asiakas koskettele itseään.

Eräs asiakkaani totesi taannoin, että ”Parhaimmillaan seksi on kuin yhteinen leikki”. Myös seksologin näkökulmasta väitän, että nautinnollinen seksi todellakin on aikuisten leikkiä. Saman totesi myös pitkän linjan ammattilainen, Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri, Kliininen seksologi Leena Väisälä taannoin luennollaan. Lapset tutustuvat leikeissään innokkaasti uusiin asioihin, uusiin leluihin, ja nauttivat vaihtelusta leikeissään, mutta toki heillä on omia suosikkileikkejään, jota haluaa leikkiä uudelleen ja uudelleen. Leikeissä mielikuvituksella ei ole rajaa, eikä häpeällä ole sijaa. Muuten, Leena Väisälä on kirjottanut vastikää erittäin kattavan tietopaketin Naisen seksuaalisesta haluttomuudesta Duodecim terveyskirjastoon https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00493, joten jos koet tästä blogitekstistäni uupuvan jotain olennaista, niin käy lukemassa ihmeessä tuo artikkeli.

Koskaan ei pidä suostua seksiin vain toista miellyttääkseen

Tässä piilee kuitenkin varsin iso MUTTA. Seksiin ei todellakaan tule suostua vain toista miellyttääkseen, mikäli kokee seksin vastenmielisenä, ahdistavana, tai pelottavana, tai mikäli seksuaalisuuteen liittyy minkään laista traumaa, tai parisuhteessa esiintyy henkistä tai fyysistä väkivaltaa. Jos seksi tuntuu vastenmieliseltä, mielummin kehoitan varaaman ajan seksuaaliterapeutille, kuin harrastamaan seksiä väkisin.

Parisuhde ylipäätään on kuin kasa kompromisseja yhteisen hyvän tavoittelemiseksi.

Mutta, olen myös vahvasti sitä mieltä, että toisinaan olisi hyvä alkaa harrastamaan seksiä toista miellyttääkseen, vaikka itseään ei juuri huvittaisi. Toisilla näet halu syttyy responsiivisesti, eli halu tarvitsee ensin ärsykkeen, kiihokkeen, ja halu tulee vasta perässä. Nälkä kasvaa syödessä ikäänkuin. Kun alkaa yhdessä puuhiin, voi olla että kauan kadoksissa ollut haluu ryhtyykin mukaan. Ja mitä sitten, vaikka seksi ei juuri sillä kerralla itsellesi olisi niin tajunnanräjäyttävää? Voit mahdollisesti saada moninkertaisena takaisin toisella kerralla…

Sain jokin aika sitten instagramin inboxiin viestin, jossa tiedusteltiin, miten hoitaisin halujen eriparisuutta. Kysyjä tiedusteli, pyritäänkö pariskuntien seksuaaliterapiassa kallistumaan toisen haluamaan seksin määrään, ja jos, niin kumman, enemmän vai vähemmän haluavan? Vastasin, että ei kummankaan. Parisuhde ylipäätään on kuin kasa kompromisseja yhteisen hyvän tavoittelemiseksi, ja niin se on seksielämänkin suhteen. Kompromisseja. Kompromisseja seksin määrässä, seksitavassa, seksiajassa, seksin muodoissa. Ja molemmilla on oikeus säännölliseen sooloseksiin, yksin tai yhdessä. Mikäli haluat lisää tietoa halujen eriparisuuden hoidosta, voit varata ajan seksuaaliterapiaan joko yksin tai yhdessä kumppanisi kanssa. Yhteydenottolomakkeen löydät kätevästi tästä linkistä. https://tiijatakanen.fi/yhteystiedot/

Seksuaaliterapiasta on varsin usein hyötyä, jos haluttomuus häiritsee

Jos haluttomuus ei häiritse, ei halutonta eikä hänen kumppaniakaan, ei sille luonnollisestikaan tarvitse mitään tehdä. Mutta mikäli haluaisi haluta, on varsin usein seksuaaliterapiasta hyötyä. Haluttomuuden taustalta löytyy usein jokin selittävä tekijä, toisinaan syy saattaa selvitä nopeastikin. On tiettyjä lääkkeitä, joiden ikävänä sivuvaikutuksena on seksuaaliset haittavaikutukset. Hormonitoiminta vaikuttaa seksuaaliseen haluun, naisilla ja miehillä. Usein haluttomuus liittyy elämäntilanteeseen, parisuhteeseen, kriisiin tai traumaan. On myös henkilöitä, jotka määrittelevät itsensä aseksuaaleiksi, eli he kokevat hyvin vähän tai ei juuri lainkaan seksuaalista vetovoimaa toisia henkilöitä kohtaan.

Parisuhteessa kannattaa kiinnittää huomiota sen toimivuuteen ei -seksuaalisessa merkityksessä, erityisesti kunnoittamisen ja arvostamisen ilmapiiriin, sekä arjen toimivuuteen sekä kommunikaatioon. Parisuhteen historiassa saattaa olla haavoja, mitä ei ole korjattu, luottamus mikä on rikottu tai kommunikaatiossa olisi korjaamisen varaa. Mikäli kumppanin ulkonäköä tai mielenkiinnon kohteita kommentoidaan ala-arvoisesti, tai jatkuvasti riidellään siitä, kuka on jättänyt sukat keskelle lattiaa, ei ole ihme jos ei ole seksiäkään.

Koskaan ei ole liian myöhäistä nostaa kissa pöydälle ja alkaa työskennellä toimivamman seksielämän eteen. Haluttomuudesta ei tarvitse kärsiä vuosikausia ennenkuin haetaan apua. Me seksologit teemme työtä asiakkaitamme varten ja kovin mielellämme autamme asiakkaita jo siinä vaiheessa kun havaitaan tarvetta ja halua muutokselle. Uskallatko sinä ottaa ensimmäisen askeleen jo tänään oman seksuaaliterveytesi takia? Jokaisella on oikeus nauttia seksistä. Yksin ja yhdessä.

HUOMIOITHAN, ETTÄ tekstini on kirjoitettu monogamisen parisuhteen näkökulmasta. On myös olemassa muita suhdemuotoja.

2 ajatusta aiheesta “Onko seksuaalinen haluttomuus parisuhteessa peiliin katsomisen paikka?”

    1. Voi Hanna kiitos kauniista sanoistasi ❤️

      Yritän olla paras mahdollinen terapeutti asiakkailleni 🌼❤️

      -tiija

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *