Kriisit tekivät parisuhteestani paremman

Onko seksuaalineuvojan parisuhde kuin suoraan oppikirjasta? Onko seksielämä yhtä hurmosta ja peitto heiluu alinomaan? Löytyykö arjesta lämpöä ja läheisyyttä, jonka kruunaa katkeamaton kommunikaatioyhteys sekä ajoittain rakentava riitely? Puhun tietenkin vain omasta puolestani, mutta vastaan kaikkiin edellämainittuihin ” Ei”. Parisuhteeseen kuuluvat kriisit siinä missä muutenkin elämään kuuluu. Kriisien aiheuttajia ovat tyypillisesti uudet tapahtumat tai muutokset elämässä, esimerkiksi työpaikan vaihtaminen tai sen menettäminen, puolison uskottomuus, ero, taloudelliset muutokset, läheisen sairastuminen tai menettäminen, lapsen syntymä, lasten muuttaminen pois kotoa, tahaton lapsettomuus… Paljon puhutaan myös ikäkriisistä. Ajattelen, että usein kriisillä on jokin tarkoitus. Kriisi mahdollistaa muutoksen. Jotta kriisistä pääsee eteenpäin, jonkin on kenties muututtava omassa elämässä, toiminnassa tai ajattelutavassa. Kuinka parisuhteessa voi selvitä vaikeasta kriisistä? Mitä jos rakkaus sammuu? Voiko intohimon löytää uudelleen? Tässä blogitekstissä käsittelen parisuhdetta. Huomoithan kuitenkin tekstiä lukiessasi, että parisuhde ei ole ainoa suhteessa olemisen muoto.

Tapasin kumppanini ollessani 19 -vuotias. Tarkemmin ajateltuna, taisin olla vielä 18 -vuotias kohdatessani hänet ensimmäisen kerran. Elämäntilanteeni ei ollut seesteinen, vaan itseasiassa ennemmin aika kaoottinen. Olin aiemmin päättänyt teini-iän neljän vuoden parisuhteen, ja elin siis menetettyä nuoruutta melkoisen villisti ja vaarallisesti. Tuo teini-iän suhde oli ensimmäinen vakava parisuhteeni, hän oli ensi rakkauteni, asuimmekin vajaan vuoden yhdessä ja harjoittelimme aikuisena olemista. Jälkeenpäin ajateltuna, tuo suhde taisi olla keino, jolla selvisin lapsuuteni traumoista itsenäiseen elämään. Suhteessa oli paljon hyvää, mutta myös asioita, joita olisi voinut tehdä vasta myöhemmin. Olinhan vasta lapsi. Uskon, että silloisesta kumppanista hain myös hyväksyntää ja turvallisuuden tunnetta, josta lapsuudenperheessä olin jäänyt pitkälti vaille.

Nykyinen kumppanini tapasin suunnilleen 14 vuotta sitten. Hän on minua 9 vuotta vanhempi. Hän oli tavatessamme itsenäinen ja hyvät elämänarvot omaava mies, hieman itseänsä etsivässä elämänvaiheessa hänkin. Viehätyin hänen ulkonäöstään ja tietystä vakaudesta. Ihastuin nopeasti ja halusin vakiintua hänen kanssa heti. Hän oli paljon rauhallisempi ja varovaisesti etenevä. Se aiheutti turvattomuutta ja pelkoa. Meillä oli hyvin paljon alkukankeutta ja luottamuksen puutetta suhteessamme monista eri syistä. Kuitenkin, muutaman kuukauden tapailun jälkeen huomasin olevani raskaana. Esikoinen sai alkunsa keskenmenoa seuraavasta kuukautiskierrosta. Hän on tänä päivänä viisas ja tasapainoinen, rohkea ja luova esiteinimme. Niin ja vastuuntuntoinen isosisko kuusi vuotta nuoremmalle pikkuveljelle, tuolle temperamentiselle omantien kulkijalle, joka jaksaa naurattaa höpinöillään meitä päivästä toiseen.

Näihin vuosiin on mahtunut kriisi jos toinen. Rehellisesti sanottuna välillä on tuntunut siltä, että kriisiä seuraa aina toinen kriisi, eikä se tavallinen, tasa-painoinen, seesteinen ja tylsä perhe-elämä ole koskaan alkanutkaan. Omalla toiminnallani olen astunut varmaan jokaiseen sudenkuoppaan, mihin parisuhteessa voi astua. Syitä on varmasti monia, eikä niiden erittely ole tämän tekstin tarkoitus. Kumppanini merkitystä kävin etsimässä välillä tinderistä, sekä asumalla eri osoitteessa. Tänä päivänä kun katson kumppaniani, viehätyn hänestä samalla lailla kun sillon 14 vuotta sitten. Minulla on perhosia vatsassani kun hän koskettaa minua. Hän on vanhentunut huomattavasti, mutta minusta se tekee hänestä vain komeamman. Olen varma, että mikäli emme olisi kohdanneet noita kriisejä vuosien aikana, en tuntisi kumppaniani kohtaan tavalla, miten tänä päivänä tunnen. Rakastan häntä, mutta viisaammin. Toivon, että olemme tänä päivänä uuden alun edessä, niin monesta kriisistä selvinneenä. Olkoon tämä alku sille tasa-painoiselle, seesteisemmälle perhe-elämälle. Tylsää ja tavallista se ei edelleenkään tule olemaan.

Kumppani on kuin mielenkiintoinen mysteeri, josta ei voi koskaan tietää kaikkea

Seksuaalineuvonnassa puhun paljon terveestä erillisyydestä parisuhteessa. Tämä tarkoittaa sitä, että parisuhteessa molemmat osapuolet ovat omia yksilöitään, omine tarpeineen, omine toiveineen, omine mielenkiinnon kohteineen. ( mm. Erityistason seksuaaliterapeutti Elina Tanskanen kirjoittaa terveen erillisyyden merkityksestä kirjassa Parempaa seksiä.) Käytännössä tämä tarkoittaa mielestäni sitä, että alkaessaan parisuhteeseen kumppaneista ei tule yhtä, vaan heitä on edelleen kaksi. On tervettä, että molemmilla on omia ystäviä, omaa aikaa ja omia harrastuksia yhteisten asioiden lisäksi. Lisäksi parisuhteen kummallakin osapuolella on myös oikeus omiin mielipiteisiinsä, sekä omiin ajatuksiinsa.

Parisuhteen molemmilla osapuolilla on myös oma historiansa, oma salattu elämänsä. Osa näistä salatuista asioita toki jaetaan omalle kumppanille, mutta on myös tervettä, että osa asioista, kuten esimerkiksi asiat, mitkä liittyvät entisiin parisuhteisiin ja seksiin exien kanssa pysyy omana tietonamme. Kumppanilla voi olla myös omaan intiimielämään liittyviä asioita, jotka hän haluaa pitää vain omana tietonaan. Jokaisella on oikeus yksityisyyteen myös seksuaalisuuteen liittyvissä asioissa. Ja tätä yksityisyyttä tulee kunnioittaa. Sen sijaan, että närkästyisimme siitä, että kumppani ei udellessamme kerro, milloin on katsellut pornoa viimeksi, voimme ajatella, että on hyvällä tavalla jännittävää, että oma kumppani pysyy ikäänkuin mielenkiintoisena mysteerinä, josta emme voi koskaan tietää kaikkea. Eikä meidän tulekaan tietää.

Yksi omista sudenkuopistani on ollut se, että suhteen muuttuessa arkiseksi pikkulapsiarjeksi, aloin pitämään kumppaniani ja ”tavallisen tylsää” perhe-arkeamme itsestäänselvyytenä. En kuitenkaan itse ollut järin aktiivinen järjestämään sitä kahden keskistä aikaa, treffejä tai muuta piristystä parisuhteeseen. Kumppanin työ, harrastukset sekä mielenkiinnon kohteet tuntuivat tylsiltä ja tavallisilta verrattuna omaan taiteellisempaan ja boheemimpaan elämäntyyni. Jos meillä oli illanistujaisia ysteisten ystäviemme kanssa, koin, että oma kumppanini ei ollut tarpeeksi seurallinen ja räväkkä. Erossa olomme aikana yksi eniten kaipaamani asia oli kuitenkin hänen rauhallisuutensa sekä tavallisuutensa, se turvallisen tavallinen kainalo mihin käpertyä. Hänen viisautensa ja tasapainoisuutensa. Yksi tärkeä oppi on myös itselleni ollut se, että miköli toiselle tärkeät asiat eivät ole niitä itseä eniten kiinnostavia, on toisen kunnioittamista ja arvostamista se, että myös nämä asiat ovat osa arkeamme. Kompromissit ovat hyvästä. Usein myös vastakohdat täydentävät toisiaan.

Saatoin suhteemme ensimmäisinä vuosina myös isoäänisesti osoittaa mieltäni, mikäli kumppanini oli lähdössä viettämään aikaa ystäviensä kanssa, eikä osoittanut tällöin huomiotaan minulle. Vasta jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että mustasukkaisuuteni ja kiukutteluni taustalla oli vahva hylätyksen tulemisen pelko, mikä juontaa juurensa varhaislapsuuteni traumoista. Oi, miten monelta riidalta ja väärinkäsitykseltä olisimmekaan välttyneet, jos olisin kertonut miehelleni hänen lähtiessään miesten viikonloppuun, että pelkään, että menetän hänet. Ei, en olisi halunnut hänen jättäneen menemättä, vaan avoin keskustelu olisi luultavasti saanut minut heti ymmärtämään, että pelkoni ei ole realistinen, ainoastaan takauma lapsuuteni kaltoinkohtelusta. Olen vasta viimeisenä parina vuonna alkanut avoimesti puhumaan lapsuuden kaltoinkohtelusta, ja omasta ahdistuneisuushäiröstäni. Uskokaa tai älkää, omat pelkoni, paniikkini, sekä ocd-oireiluni ovat olleet myös parisuhteessa vaiettuja asioita. Mitä enemmän olen alkanut avautumaan, sitä lähemmäksi myös kumppanini on tullut. Puhumisen tärkeyttä ei voi korostaa liikaa, kliseistä mutta totta.

Pariskuntien seksuaalineuvonnassa, minne pariskunta tyypillisesti hakeutuu parisuhteen arjessa tai kommunikaatiossa ilmenevän haasteen tai seksielämänliityvän ongelman takia, ohjeistan usein panostamaan säännöllisesti parisuhteen hoitamiseen. Parisuhteen hyvinvointiin panostamisen ei todellakaan tarvitse tarkoittaa suurta rahanmenoa, hotelliöitä luksussviiteissä tai ylellistä hemmottelua, ruokailua viiden tähden ravintoloissa tai ulkomaanmatkoja. Ei ole toki väärin järjestää aika ajoin edellä mainittua nautintoa elämään, mutta tavallinen arki on mielestäni se, millä on eniten merkitystä.. Se miten huomioit toista, kunnioitat, arvostat. Nämä saattavat olla niinkin pieniä asioita, kuten kahvinkeittimen lataaminen valmiiksi aamu-uniselle, tai suukko työpäivän jälkeen. Rankan viikon jälkeen Kysymys Mitä kuuluu? Ja sen näyttäminen, että haluat todellakin kuulla vastauksen.

Kehotan pariskuntien järjestämään treffejä arjen keskelle vielä vuosien yhdessä olon jälkeenkin. Treffeillä panostetaan täysillä parisuhteeseen, annetaan jakamatonta huomioita toiselle. Pariskunnan olisi hyvä siis jatka treffeillä käymistä myös kuherruskuukausien jälkeen. Parisuhteeseen panostamisen lisäksi keskustelen terveen erillisyyden tärkeydestä, sekä tiedustelen, onko pariskunnan molemmilla osapuolilla omia ystäviä, omia harrastuksia, omaa aikaa. Toisinaan sanonta, että joskus pitää mennä kauas nähdäkseen lähelle, pitää hyvin paikkansa. Niin kävi myös minulle. Vasta kun muutin erilleen kumppanistani, oivalsin, kuinka paljon häntä rakastan ja arvostan.

Kipinän voi säilyttää, sammuttaa, ja tarvittaessa sytyttää uudelleen

Mutta tämä ei ole missään nimessä helppoa, jos jäljellä on enää pelkkä hiillos tai ei sitäkään. Taannoin eräällä parisuhdetta ja seksuaalista halua käsittelevällä luennolla kuvattiin parisuhteen kipinää aika hyvällä vertauskuvalla. Se meni kutakuinkin näin; mikäli nuotioon laitettavat puunhalot ovat kastuneet läpimäriksi, on erittäin haastavaa saada liekki roihuamaan jälleen näillä märillä puilla. Se on toki mahdollista, mutta se ottaa aikaa ja vaivaa, saada puut ovat täysin kuivaksi, jolloin nuotio on mahdollista sytyttää uudestaan. Tämä pätee hyvin myös kipinään parisuhteessa. Liekki on sammunut, se joskus paloi roihuten. Kuinka niin polttavasta tulee vain kädenlämpöinen -laulaa Mariska kappaleessaan Liekki. Miten siis säilyttää tämä kipinä pitkässä parisuhteessa? Edelleen kannustan terveeseen erillisyyteen, sekä myös parisuhteen huoltamiseen. On hyvä päivittää omia tarpeitaan ja toiveitaan, ja puhua näistä avoimesti. Kun toinen on välillä kauempana, on myös mahdollista kaivata häntä.

Mitä taas tulee seksuaaliseen intohimoon, siihen sellaiseen kipinään kumppaneiden välillä, on terve erillisyys on hyvä säilyttää myös seksin saralla. On hyvä tiedostaa, että jokaisella meistä on omia halua sytyttäviä, ja halua sammuttavia asioita, mieltymyksiä ja fantasioita. Onko näistä kaikista kerrottava omalle kumppanille? No ei tietenkään. Siinä missä pariskunnalla on oma yhteinen seksielämä, on suositeltavaa, että molemmilla on myös omansa. Sooloseksin eli itsetyydytyksen terveyttä edistäviä vaikutuksia on todettu tutkimuksin. Masturboidessa voi heittäytyä omien fantasioidensa vietäväksi, eikä tämä ole parisuhteen seksielämästä pois. Itseasiassa, usein parisuhdeseksin haasteiden taustalla onkin se, että toinen tai molemmat osapuolet eivät olekaan tutustuneet omaan seksuaaliseen minäänsä, omaan haluunsa ja nautintoonsa. Omien henkilökohtaisten fantasioiden lisäksi pariskunnalla voi olla myös yhteisiä asioita, mistä fantasioida.

Jos pitkässä parisuhteessa seksi tuntuu kuivahtaneen ja rutinoituneen tylsäksi pimeässä peiton alla lauantai-iltanan saunan jälkeen -seksiksi, on hyvä tarkastella omia ja kumppanin mieltymyksiä ja tarvittaessa päivittää näitä nykyhetkeen. Kiihottuuko kumppani samoista asioista kuin viisi vuotta sitten? ja ennenkaikkea kiihotunko itse? Olenko kertonut avoimesti kumppanille, mikäli haluaisinkin kokeilla jotain uutta. Seksuaalisuutemme kun on myös muuttuvaa, ja se muovautuu ikämme, terveydentilamme, elämätapahtumiemme ja kokemustemme myötä. Huomasin erossaolon jälkeen, että viehätyn kumppanistani uudella tavalla seksuaalisestikin. Näin hänet uudessa valossa. Itseasiassa, asiat mihin olin ajan myötä myös makuukammarissa tottunut, olivat epämääräisten tinder -seikkailujen jälkeen juuri ne, mitä oli eniten ikävä. Oma kokemukseni on, että seksi on parasta silloin, kun on toisen kanssa turvallinen olo, ja seksikumppanina on ihminen kehen voi luottaa. Tämä kumppani tietää, mikä saa minut syttymään. Tämän kumppanin kanssa voi seksielämäänsä kokeilla ajoittain myös uusia mausteita. (Huom! En väitä, että parisuhdeseksi tutun kumppanin kanssa olisi ainoa oikea seksin harrastamisen muoto, vaan henkilökohtainen kokemus!- Aivan yhtä hyväksyttäviä ovat seksi satunnaisten kumppanien kanssa, avoimet suhteet ym.)

Entäpä ne kriisit, mikä vaikutus niillä on parisuhdeseksiin? Ovatko kriisit jättäneet kenties pysyviä haavoja parisuhteen kommunikaatioon, tapaan olla toisen lähellä, tapaan miten koskettaa toista? Aiheuttaako jokin asia seksissä ahdistusta? Itselläni äidiksi tulemisella on ollut merkittävä vaikutus omaan seksuaaliseen itsetuntooni. Raskausajat ja synnytykset tekivät minusta itsevarvemman sekä oman kroppani suhteen, sekä omien seksuaalisten tarpeideni suhteen. Toisaalta, tiedän henkilöitä, joille raskaus ja/tai synnytys ovat vaikuttaneet päinvastoin. Oma vartalo ja sukuelimet ovat alkanut tuntua vieraalta, ja hävettäviltä. Tai vauvan imettäminen on vienyt kaikki seksuaaliset halut. Puhumattakaan mikäli seksuaali- ja lisääntymiseterveyteen on liittynyt jokin trauma, esimerkiksi keskenmeno, lapsettomuus, tai oman lapsen kuolema, saattavat vaikutukset seksuaalisuuteen olla syviä. Mikäli näissä tilanteissa avoin keskustelu parisuhteessa eivät tuo tilanteeseen haluttua apua, suosittelen matalalla kynnyksellä hakeutumaan seksuaalineuvojan tai seksuaaliterapeutin vastaanotolle. Tilanteeseen kannattaa puuttua jo ennenkö haavat syvevät ja parisuhteen lämpö ja kipinä alkavat hiipua. Pääset parisuhdeneuvontani ajanvaraukseen tekstin lopusta löytyvästä linkistä.

Menneisyyden haamuista kannattaa puhua, jotta ne eivät ilmesty kummittelemaan

Kriisit voivat usein joko vahvistaa parisuhdetta, tai pahimmillaan tuhota sen kokonaan. En voi väittää, että meillä ei olisi edelleen paljon työtä tehtävänä kumppanini kanssa, jotta menneisyyden haamut eivät ilmestyisi kummittelemaan. Tai oikeastaan olen hyväksynyt sen, että nämä ilmestyvätkin aika-ajoin, mutta meidän on jatkossakin oltava avoimia toisillemme ja puhuttava mieltä askarruttavistamme asioista rehellisesti, tarvittaessa uudestaan ja uudestaan. Vain tällä tavalla toimiessamme kummituksia ei tarvitsisi enää pelätä, vaan vähitellen ne menettävät merkityksenä ja katoavat kokonaan.

Ajoittain minulla on traumataustan vuoksi välillä vaikeaa toimia parisuhteessa omieni arvojeni mukaisesti. On helppo puhua parisuhdeneuvonnassa asiantuntijan roolissa puhumisen tärkeydestä, rakentavasta riitelystä, toisen kunnioittamisesta ja arvostamisesta, kun toisaalta ahdistuksen ylittäessä sietokykyni rajat, käyttäydyn toisinaan kuin pikkulapsi, vailla turvaa, vailla hyväksyntää. Niissä hetkissä kun traumani aktivoituvat on mahdotonta toimia aina parisuhteen hyvinvoinnin parhaaksi. Mutta, on myös hyväksyttävä tosiasiat. Se matka minkä avoimuudellani olen aloittanut kohti traumatoipumista, on vielä tuore ja vielä pahasti kesken.

Kuuntelin taannoin äänikirjana psykoanalyytikko Harri Virtasen kirjan Trauma ja Rakkaus. Kirjassa oli pelottavan paljon tuttua. Näissä tutuimmilta kuulostavissa kohdissa pyysin kumppania viereeni ja halusin hänenkin kuuntelevan. Kirjassa sanottiin asioita mitä en ole osannut itse sanoittaa kumpaanilleni, mutta halusin kuitenkin sanoa.

Alla olevasta linkistä pääset halutessasi suoraan parisuhdeterapian ajanvaraukseen.

https://www.tiijatakanen.fi/parisuhdeterapia/

3 ajatusta aiheesta “Kriisit tekivät parisuhteestani paremman”

  1. Can I just say what a comfort to find somebody who really knows what theyre talking about on the web. You definitely understand how to bring an issue to light and make it important. More people have to read this and understand this side of your story. I was surprised that you arent more popular because you surely possess the gift.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.