Vaikka sairautta hoitavan henkilökunnan puheissa se tyypillisesti unohdetaankin
Kun saa diagnoosin pahanlaatuisesta kasvaimesta, ei sairastuneella ensimmäisenä mielessä ole seksuaalisuuteen liittyvät asiat, vaan se, selviääkö ylipäätään hengissä tuosta kamalasta sairaudesta. Syöpä. Jo sanana tuo termi herättää voimakkaita tunteita, ahdistusta surua, pelkoa, kenties vihaakin. Tunteiden vaihtelu on voimakasta, ja sairastunut elää sairastumiskriisin sokkivaihetta diagnoosin saatuaan. Tällöin on tyypillistä, että sairastuneen on vaikea sisäistää saatua tietoa ja ensisijaisesti sairastunut tarvitseekin tietoa sairaudesta. Siitä, kuinka aggressiiviseksi kasvain luokitellaan, onko syöpä ehtinyt levitä, ja mikäli näin on, kuinka laajalle. Syöpään sairastuminen aiheuttaa sairastuneessa haina jonkinasteisen kriisin, riippumatta siitä kuinka hyvin sairaus on parannettavissa tai hoidettavissa.
Tutkimusten valossa syöpään sairastuva potilas kuitenkin tarvitsee jo sairauden diagnoosivaiheessa tietoa myös seksuaalisudesta eli tarkemmin sanoen siitä, miten sairaus tai siihen käytettävät hoidot vaikuttavat potilaan seksuaalisuuteen tai seksuaalisiin toimintoihin. Itseasiassa, mitä lähempänä kasvain on potilaan niitä elimiä, mitkä sairastunut mieltää seksuaalisiksi elimiksi, sen suurempi merkitys tiedolla on potilaan sairaudesta toipumisen sekä nimenomaan seksuaalisen eheytymisen kannalta. Mikäli Syöpäkasvain sijaitsee rinnassa tai sukuelimissä, olisi erityisen tärkeää huomioida potilaan seksuaalisuus hoitojen alusta loppuun saakka, sekä vielä hoitojen päätyttyä, seksuaalisuuden jälleenrakentamisjakson aikana. Olennaista on myös se, että seksuaalisuuteen liittyvä puheeksi ottaminen on hoitohenkilökunnantehtävä, ei potilaan.
Seksuaalineuvojana ihmettelen, miksi seksuaalisuuteen liittyvät asiat eivät automaattisesti ole osa potilasohjausta, siinä missä esimerkiksi ravitsemukseen, liikuntaan, lepoon, lääkitykseen liittyvät teematkin. Seksuaalisuus on kuitenkin yksi keskeinen sairastuneen hyvinvointiin vaikuttava osa myös syöpähoitojen aikana. Se, kuinka paljon potilas saa tietoa hoitojen vaikutuksesta seksuaalisuuteen vaihtelee paljon eri hoitoyksiköiden välillä. Osassa yksiköissä seksuaalineuvojan tapaaminen kuuluu syöpäpotilaan hoitosuunnitelmaan automaattisesti, mutta milloin, tämä saattaa olla aivan toinen juttu. Seksuaalineuvojan näkökulmasta resurssit erikoissairaanhoidossa seksuaalineuvonnalle ovat riittämättömät. On mahdollista, että sairastunut pääsee seksuaalineuvojan vastaanotolle vasta kuukausien päästä hoitojen alettua. Ja kenties hoitojen jo loputtua.
No miksi se seksuaalisuuden puheeksi otto on ylipäätään tärkeää?
Sairastuneella saattaa olla pelkoja siitä, miten sairaus ja siihen käytettävä hoidot vaikuttavat hänen seksuaalisiin toimintoihinsa, kokemukseen itsestään ja kehostaan, tai sitä, millainen vaikutus sairaudella ja hoidoilla on hänen mahdolliseen parisuhteeseensa. Sairaudesta toipumisen tueksi olisikin tärkeää, että hoidoista aiheutuvista seksuaalisuuteen liittyvistä sivuvaikutuksista annettaisiin tietoa sekä käsiteltäisiin potilaan sekä kumppanin seksuaalisuuteen liittyviä pelkoja, ja mahdollisia väärinkäsityksiä jo siinä vaiheessa, kun hoidot aloitetaan. Esimerkiksi gynekologista syöpää sairastava potilas saattaa jännittää kovastikin ensimmäistä yhdyntää hoitojen jälkeen. Hän ja puoliso saattavat pelätä yhdyntään liittyvää kipua, tai he saattavat pohtia, onko seksi ylipäätään sallittua sädehoitojen tai sytostaattihoitojen aikana. Tämä saattaa aiheuttaa sen, että seksiä ei uskalleta harrastaa. Tosiasia kuitenkin on, että sädehoitojen aikana tai viimeistään niiden loputtua tulisi aloittaa emättimen laajentaminen pysyvien arpikuroutumien eli emättimen ahtautumisen ehkäisemiseksi. Paras keino laajentamiseen on nimenomaan yhdyntä.
Mitä jokainen sairastuneen hoitoon osallistuva voi tehdä tukeakseen potilaan seksuaalisuutta?
Syöpään sairastuneen kaikki ylimääräinen kärsimys on turhaa. Sairastunut tarvitsee jokaisen mahdollisen positiivisen asian ja ajatuksen tuekseen selvitäkseen rankoista hoidoista. Pelko siitä, että seksuaalisuus häviää sairauden myötä, saattaa aiheuttaa turhaa ahdistusta ja surua. Vähintä mitä jokainen sairastuneen hoitoon osallistuva voi koulutuksensa ja osaamisensa puitteissa tehdä, on antaa potilaalle tietoa siitä, mistä hän voi saada seksuaalisuuteen liittyvää tietoa, ja kenen puoleen hän voi kääntyä mieltä askarruttavissa asioissa ja ongelmien ilmetessä. Jokaisen hoitohenkilökuntaan kuuluvan osaamiseen tulisi kuulua seksuaaliterveyteen liittyvä potilasohjaus, mutta siihen, että uskallusta ja osaamista löytyisi kaikilta, on vielä matkaa. Syöpää sairastavan seksuaalisuus ei häviä mihinkään. Se toki muuttaa muotoaan sairauden myötä. Täten sairastunut tarvitseekin erityistä tukea hoidoista selviytymisen ja seksuaalisen eheytymisensä tueksi.
Voit käydä lukemassa syövästä ja seksuaalisuudesta lisää seuraavista linkeistä:
Suomen gynekologiset syöpäpotilaat ry:n sivuilta löytyy kattavasti tietoa gynekologisen syöpäpotilaan seksuaalisuuteen liittyen.